Tämä viikko on ollut hyvin hektinen ja kiireinen töiden puolesta. Mieskin on ollut paljon reissussa ja siten viikko on ollut myös ikävän täyttämä. Mies yllätti minut iloisesti pari päivää sitten reissusta kotiin tullessaan tuomalla minulle tuliaisina kolmen kaverin valkosuklaa-vadelma -jäätelöä (suosikkiani) ja vauva-lehden. Mun ihana mies! Minulla ei ole käynyt edes mielessä alan lehtien ostaminen, sillä en vaan ole ajatellut niiden olevan ajankohtaisia. Nyt kuitenkin olen lukenut lehteä innolla. Tuskin minusta kuitenkaan lehden vakio-ostajaa tulee. Ainakaan vielä.
Illalla menimme aikaisin sänkyyn ja mies pisti päänsä vatsalleni: Näin hän tekee usein ja kuuntelee mahasta kuuluvia ääniä ja juttelee vauvalle. Pian hän sai potkun suoraan ohimoonsa. Vauva selkeästi halusi viestittää, että "pois isi häiritsemästä ja anna mun nukkua". Mikä ihana hetki.
Tällä viikolla selkeitä ja voimakkaita potkuja on tuntunut useamman kerran käteen. En tiennyt, että se näin aikaisin on jo mahdollista. Luulin, että vasta lähempänä viimeistä raskausneljännestä potkut tuntuvat myös ulospäin.
Tosiaan tämä viikko on ollut hyvin raskas töissä. Todella kiireinen ja en ole juuri muuta ehtinyt, kun juosta kokouksesta toiseen. Ylityötunteja on kertynyt kuusi pelkästään tällä viikolla. Vatsa on ollut outo nyt muutaman päivän. Sellainen pinkeä pallo ja minusta on tuntunut kuin sitä pitäisi kannatella kävellessä. Luulin, että se on ihan normaalia. Eilen sitten googletin asiaa ja sieltä löytyi useitakin keskusteluja aiheesta. Monet kertoivat levon auttavan asiaan ja monet olivat jopa olleet saikulla asian takia. Sitä en tiedä tekivätkö he fyysistä vai henkistä työtä. Aika huolestuttaviakin kommentteja siellä oli tyyliin "se on supistelua", mutta tiedä sitten (googlettaminen on aina tosi järkevää, varsinkin jos haluaa huolestuttaa itseään). Tulin joka tapauksessa siihen lopputulokseen, että ehkä minun kannattaisi yrittää höllätä tahtia hieman työpaikalla.Ylitöitä en tee ainakaan enää yhtään.
Viime viikonloppuisten liitoskipujen (?) ja nyt tämän mahan pinkeyden myötä olen herännyt ajattelemaan, että mitä jos en pystykään olemaan loppuun asti töissä. Olen koko ajan ajatellut, että saikkuja ei tule ja loppuun asti tulen työskentelemään. Mutta sehän ei ole minusta kiinni ollenkaan. Tässä voi tapahtua mitä vain ja koeputkilapsiin liittyy esim. ennenaikaisuuden riski. Olen ollut todella tunnollinen työntekijä ja usein olen sivuuttanut oman hyvinvointini työn takia ja joustanut monissa asioissa, joissa ei tarvitsisi. Nyt kuitenkin täytyy oikeasti ajatella omaa ja vauvan hyvinvointia. Minun pitää pystyä sanomaan tarvittaessa esimiehelleni, että en pysty enää samaa tahtia työskentelemään ja työtäni pitää keventää. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta pakko se on tehdä, jos tarve vaatii. Täytyy kiinnittää myös entistä enemmän huomiota lepäämiseen ja rauhoittumiseen myös työajan ulkopuolella. Ainakin mies saa tehdä (vieläkin) enemmän kotitöitä kuin ennen ;).
Näihin tunnelmiin jään nauttimaan tästä sateisesta päivästä ja siitä, ettei tarvitse tehdä mitään.
Lisbet 19+3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti