Viime viikolla oli huikean jännittävä rakenneultra. Se meni kaikin puolin hyvin ja oli ihana nähdä pikkuista pitkästä aikaa (viimeksi nt-ultrassa vko 12). Kätilö ei juurikaan kommentoinut mistään muuta kuin, että kaikki näytti normaalilta. Ihanaa, kaikki siis ok so far. Sukupuoli varmistui pojaksi, mikä oli ollut meillä tiedossa ihan ensimmäisistä ultrista saakka. Meidän pieni poikamme <3
Nyt on ollut pari kolme (tai ehkä neljä) viikkoa sellaisia, että en ole juurikaan päässyt lenkkeilemään. Se ei vaan useimmiten tunnu hyvältä (häpyluuliitoskipua tai vatsaan tuntuu ikävältä) ja joudun palaamaan takaisin/tekemään lyhyemmän lenkin. Tämä on hiukan ahdistavaa, sillä liikunta on minulle henkireikä ja ihan välttämätön osa arkeani. Työpäivän jälkeen illat ovatkin siis kuluneet hyvin pitkälti sohvalla leväten ja pieniä käpyttelylenkkejä tehden. Mieli kaipaisi enemmän ulos ja luontoon. Pakko kuitenkin kuunnella tuntemuksia ja mennä niiden mukaan.
Häpyluuliitoskipua on ollut enemmän ja vähemmän viime aikoina. Toissapäivänä esimerkiksi ko.liitoskohta oli niin kipeä, että en pystynyt illalla kävelemään yhtään. Kävelemään siis edes kotona. Aina, kun oikea jalkani nousi lattiasta, jouduin äännähtämään kivusta, niin paljon se vihloi/sattui. Tiedostan häpyluuliitoksen kivun useimpina päivinä, mutta ei se vielä noin pahaksi ole aikaisemmin yltynyt. Aikaisemmin se on estänyt minua lenkkeilemästä, mutta nyt se esti minua kävelemästä.
Eilen olin neuvolassa ja kysyin siellä tuosta häpyluulitoskivusta ja siitä, onko se normaalia tässä raskauden vaiheessa. Neuvolatäti sanoi, että yleensä se tulee vasta myöhemmin, mutta voi joillakin tulla myös tässä vaiheessa (väärä vastaus hysteerikolle). Great, ei helpottanut oloa. Heti tulee mieleen, että ei kai paikat vielä ole avautumassa tms. Pakko uskoa, että se on normaalia ja kuuluu asiaan.
Sattui muuten omituinen juttu neuvolassa. Juteltiin siinä niitä näitä, kun yhtäkkiä maistoin veren maun suussani. Nousin ja menin lavuaarille katsomaan peilistä tuleeko nenästäni verta. Tuli ja paljon. Sitä tuli ihan virtanaan ja se oli puhdasta verta. Niin outoa, mitä raskaus voikaan kropalle tehdä. Minulla ei ole ikinä edes lapsena tullut verta nenästä. Raskaana olevilla kuulemma tuollaista voi sattua limakalvojen kuivuudesta johtuen (tai jostain muusta sellaisesta). Mitähän kaikkea tässä vielä voi odottaa?!
Osittain tuosta nenäverenvuodosta johtuen mittasimme hemoglobiinin, joka oli 120. Se on laskenut muistaakseni 143:sta jo noin paljon ja lähiaikoina se voi laskea vieläkin (veri laimenee). Arvoa tullaan jatkossa seuraamaan ja jossain vaiheessa on varmaan mietittävä rautalisien syömistä. Toivottavasti ei tarvitsisi niitä aloittaa. Ne kuulemma tukkii mahan ja sitä en missään nimessä haluaisi, maha kun on muutenkin kovalla näin raskaana. Täytyy yrittää ruokavalion kautta parantaa tuota arvoa.Neuvolassa oli muuten kaikki ok. Sydänäänet ja liikkeet hyvät. Verenpaine pysynyt samana, mutta painoa oli tullut yhteensä viitisen kiloa lisää raskauden alusta. Mielestäni ihan ok, eikä neuvolatätikään kommentoinut sitä mitenkään.
Pikku hiljaa pelot alkavat hellittää. Edelleen kuitenkin raskaus tuntuu ihan utopistiselta. Vaikka maha on jo iso ja vauva potkii, niin silti sitä vaan on vaikea uskoa, että siellä oikeasti asustaa meidän pieni poikamme. Jo nelisen kuukauden kuluttua hän voi olla täällä ja siten meidän suurin haaveemme voi toteutua. Se haave, jonka vuoksi olen tuhannet itkut itkenyt ja jonka vuoksi sydämeni on ollut tuskasta vereslihalla.
Lisbet rv 22+
