Unikouluasiat ottivat takapakkia, kun muutamana yönä oli pakko jättää koulut sikseen meidän molempien vanhempien liian vähäisten unien takia. Mies oli lähtemässä aamulla aikaisin töihin ja ajattelin, että muutaman tunnin unien jälkeen olisi vaarallista ajaa pitkää matkaa. Niinpä meille tuli muutaman yön tauko ja unethan menivät heti taas ihan väärään suuntaan. Poika siis heräili useasti syömään.
Nyt ollaan taas kahtena yönä koulutettu ja ensimmäisenä yönä poika oli hereillä sen puolitoista tuntia (minä tassuttelin), mutta viime yönä taas meni ihan hetkessä nukkumaan(mies tassutteli). Voisikohan sillä olla hieman merkitystä, kumpi sen tekee. Minä haisen maidolta ja poika on tottunut siihen, että aina nostan hänet viereeni. Huoh, nämä ovat taas näitä asioita, joihin oikea vastaus löytyy vain kokeilemalla ja hakemalla.
Poika on jo iso poika. Hän..
- on tuuheatukkainen blondi
- käyttää 74/80 cm vaatteita
- painaa varmaankin noin 10 kiloa (neuvola tällä viikolla)
- kuolaa taas, kun viides hammas puhkeamassa (tällä hetkellä kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla)
- nauraa paljon ääneen, jos häntä nauratetaan (esim. puhalletaan mahaan jne)
- ei vierasta enää juurikaan
- nukkuu kahdet päiväunet päivässä. Yhteensä noin 3-4 h
- syö edelleen hyvin ja isoja annoksia 5xpäivässä. Lempiruokia kala, banaani, raejuusto (pikkuhiljaa alettu maistelemaan), oikeastaan kaikki lämmin ruoka, naksut, mustikka, vatut jne. Avokadosta ei enää tykkää. Kun hän huomaa, että alan lämmittämään hänelle ruokaa, alkaa hirveä huutaminen, kun ei malttaisi odottaa. Kiittää ruuasta opettamallani käsimerkillä.
- juo maitoa noin 4-6kertaa päivässä
- osoittelee sormellaan kaikkia asioita ja ihmisiä
- rutistaa naamaa ja nenäänsä, jos joku asia ei mene hänen mielensä mukaisesti.
- osaa heiluttaa
- ymmärtää paljon puhetta, mutta ensimmäisiä sanoja ei ole vielä tullut
- on äitin perään PALJON. Jos on isovanhempien luona hoidossa ja näkee, että äitiä ei ole, haluaa olla mummun sylissä koko ajan.
- antaa paljon hellyyttä paljon (etenkin äidille). Painaa päätä poskea vasten ja pusuttelee ja halii jne.
- on alkanut pottailemaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Muutama päivä
sitten tuli ensimmäiset pisut pottaan. Taisi olla hyvää tuuria vaan ;)
- tykkää edelleen leikkiä kurkistusleikkejä
- konttaa äitiä ja isiä pakoon, kun sanoo "äiti tulee" :)
- tykkää kirjojen lukemisesta. "Lukee" usein itsekseenkin pitkän aikaa käännellen sivuja. Kurkistusluukkukirjat ovat parhaita.
- jos näkee, että tiskikonetta tyhjennetään tai luukku ylipäätään on auki, tulee kauheaa vauhtia tiskikoneelle. On siis hulluna tiskikoneeseen.
- tykkää hurjasti kosketusnäyttökännyköistä ja rullailee niitä etusormellaan
- alkoi konttaaman puolisentoista viikkoa sitten pääasiallisesti. Ryömii enää harvoin.
- osaa itse kävellä taaperokärryllä (brio) ja se on hänestä huisin hauskaa (oppi joulun alla)
- osaa mennä itse istumaan ja nyt istuminen on mukavaa puuhaa
- rakastaa kiivetä portaat yläkertaan (monta kertaa päivässä) ja tutkia siellä paikkoja
- rakastaa vauvauimista
- on alkanut näyttämään omaa tahtonsa enemmän ja enemmän (uhmaikää odotellessa). Vetää herneet nenään, jos äiti ottaa lelun pois kädestä. Ei niinkään suutu, jos joku muu.
- on aivan ihana pieni mies!
maanantai 12. tammikuuta 2015
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Unikouluasiaa
Meillä on aloitettu unikoulu. Olen (sanon siksi olen enkä olemme, sillä minä yösyötän ja pääsääntöisesti nukutan vauvan, joten päätös on pitkälti minun) jo muutaman kuukauden asiaa palloitellut ja nyt alkoi tuntua, että olen siihen valmis. Poikakin on jo niin iso, että uskon hänenkin olevan valmis oppimaan nukahtamaan itse sekä olemaan ilman maitoa ainakin aamuyöhön asti. Päivänselvää on, että tuon ikäinen poika ei maitoa tarvitse enää kuin
korkeintaan kerran aamuyöllä. A syö vielä todella hyvin päivisin, joten
ainakin yön ensimmäinen syöttö on tullut hänelle vain tavaksi.
Aikaisemmin oli se tilanne, että jopa nautin yösyötöistä, sillä ne ovat olleet sellaisia meidän omia, rauhallisia hetkiämme. Nyt kuitenkin viime aikoina poika on entisen kahden yösyötön lisäksi alkanut heräämään kolmannenkin kerran puolen yön maissa, ei syömään, vaan siksi, että tahtoo viereemme nukkumaan. Joskus heräämisiä voi olla ennemänkin kuin kolme. Nämä heräämiset ovat alkaneet pikkuhiljaa rasittaa minua sekä miestä.
Normaalisti A menee nukkumaan 8-9 maissa ja heräämme noin 8-9 maissa aamulla. Minä taas menen noin 11 maissa vasta sänkyyn ja koska yöherätyksiä tulee useita, omat unet tuppaavat jäämään aika vähäiseksi (tai ainakin katkonaisiksi).A:n syntymän jälkeen viisi tuntia on pisin unipätkä, mitä minulla on ollut, ja sitäkin luksusta on ollut vain muutaman kerran. Näin ollen univelkaa vaan kerääntyy ja kerääntyy..
Toisaalta tämä unikouluasia tuntuu haikealta, mutta uskon tämän olevan meille paras ratkaisu. Pienen guuglettelun jälkeen meille sopivimmaksi unikouluksi valikoitui tassuttelu soveltuvin osin. Tarkoitus on rauhoittaa itkevä poika silittelemällä ja poistua heti (ennen nukahtamista), kun hän on rauhoittunut. Mikäli poika ei rauhoitu tassuttelemalla, niin sitten hänet nostetaan syliin ja lasketaan takaisin sänkyyn, kun hän on rauhoittunut. Pyrimme siihen, että luovumme ensimmäisestä yösyötöstä ja että poika saisi maitoa vasta herättyään noin klo 4-5 jälkeen, jolloin tarkoitus on ottaa hänet myös viereemme loppuyöksi. Luonnollisesti tarkoitus on myös luopua "tahdon viereen nukkumaan"-puoliyön heräämisestä. Siirsimme A:n sängyn hieman kauemmaksi omastamme, jotta minun mahdollinen maidontuoksu ei häiritsisisi jatkossa hänen uniaan. Unikoulun ajan minä nukun vierashuoneessa ja mies hoitaa koulua. Olemme myös rennoin mielin ja jos kauhean vaikeaksi menee, niin palaamme sitten vanhaan.
Tänään siis on day two maidotonta. Ensimmäinen unikouluyö meni yllättävän hyvin. A heräsi ensimmäisen kerran 1.45 ja noin puolentoistatunnin ajan mies kävi tassuttelemassa poikaa. Mies kertoi, että reppana oli jo jossain vaiheessa ymmärtänyt humpan juonen ja kun mies oli tullut laskemaan itkevää poikaa alas laidalta jota vasten hän oli noussut seisomaan, oli hän jo itse laskeutunut ja painanut pään tyynyyn. Reppana. Minähän olin jo viiden minuutin jälkeen valmis luovuttamaan ja soimasin itseäni, että miksi tällaiseen lähdettiin. Mutta onneksi kuitenkin pysyin kontrollissa, sillä kun A lopulta puolentoistatunnin jälkeen nukahti, niin hän heräsi seuraavaksi vasta 6.40, jolloin otin hänet viereeni ja imetin. Jatkoimme sitten uniamme vielä ysiin saakka. Loistavaa. Eli so far so good :). Saa nähdä miten ensi yönä.
Tässä samalla on menossa myös nukutusunikoulu, jonka aloitin päivää aikaisemmin. Olen nukuttanut A:n aina syliin, mutta viime aikoina on alkanut tympäisemään, kun vaikka poika olisi kuinka väsynyt, niin yhtäkkiä hän piristyy sylissä ja alkaa räplätä korviksia tms. Pari iltaa sitten vaan yhtäkkiä päätin, että nyt saa riittää. Toteutan nukutusunikoulua siten, että imetyksen jälkeen sanon hyvää yötä ja lasken hänet sänkyyn. Ensimmäisenä iltana hän nousi useita kertoja laitaa vasten ja itki suureen ääneen. Menin aina laittamaan hänet takaisin ja sanoin "shh, nyt nukutaan. Hyvää yötä." ja silittelin niin kauan kunnes poika rauhoittui (mutta ei nukahtanut) ja lähdin pois huoneesta. Tätä toistui noin vajaa puoli tuntia ja yhtäkkiä tadaa, poika olikin unessa. Olin ihan hölmistynyt, että näinkö nopeasti se kävi. Eilen meni noin 5 minuuttia ja tänään 2 minuuttia. Wau. Aika oli kypsä varmaan meille molemmille.
Unikouluista ollaan montaa mieltä. Minäkin olen kuullut jo ystäviltäni, kuinka ei saa huudattaa ja kuinka sosiaalisia perhepedissä kasvaneista tulee jne. Toiset taas ovat sanoneet, että lapsen pitää ehdottomasti nukkua omassa sängyssään jne. Jokainen äiti (perhe) tietää kuitenkin itse, mikä on lapselleen ja itselleen parasta ja tekee ratkaisut sen mukaan. Kaikista tärkeintä mielestäni on, että lapselle annetaan rakkautta ja hänen viesteihinsä vastataan. Tätä en voi korostaa tarpeeksi!! Kaikessa muussa voi vähän luovia (esim. oma sänky/perhepeti, television katselu/katselemattomuus, oma tekemä ruoka/piltit, imetys/korvike jne. jne.). Kaikkea ei tarvitse aina niin tarkkaan analysoida, että traumatisoituuko se tuosta ja tuosta. Silloin, kun äiti (ja isä) voi hyvin, lapsikin voi hyvin (olen tainnut sanoa tämän aikaisemminkin, mutta se ansaitseekin tulla usein toistetuksi, sillä äitien uupumiset ovat kauhean valitettavia ja monesti niissä on taustalla sellainen supersuorittaminen).
Nyt hyvää yötä.
Aikaisemmin oli se tilanne, että jopa nautin yösyötöistä, sillä ne ovat olleet sellaisia meidän omia, rauhallisia hetkiämme. Nyt kuitenkin viime aikoina poika on entisen kahden yösyötön lisäksi alkanut heräämään kolmannenkin kerran puolen yön maissa, ei syömään, vaan siksi, että tahtoo viereemme nukkumaan. Joskus heräämisiä voi olla ennemänkin kuin kolme. Nämä heräämiset ovat alkaneet pikkuhiljaa rasittaa minua sekä miestä.
Normaalisti A menee nukkumaan 8-9 maissa ja heräämme noin 8-9 maissa aamulla. Minä taas menen noin 11 maissa vasta sänkyyn ja koska yöherätyksiä tulee useita, omat unet tuppaavat jäämään aika vähäiseksi (tai ainakin katkonaisiksi).A:n syntymän jälkeen viisi tuntia on pisin unipätkä, mitä minulla on ollut, ja sitäkin luksusta on ollut vain muutaman kerran. Näin ollen univelkaa vaan kerääntyy ja kerääntyy..
Toisaalta tämä unikouluasia tuntuu haikealta, mutta uskon tämän olevan meille paras ratkaisu. Pienen guuglettelun jälkeen meille sopivimmaksi unikouluksi valikoitui tassuttelu soveltuvin osin. Tarkoitus on rauhoittaa itkevä poika silittelemällä ja poistua heti (ennen nukahtamista), kun hän on rauhoittunut. Mikäli poika ei rauhoitu tassuttelemalla, niin sitten hänet nostetaan syliin ja lasketaan takaisin sänkyyn, kun hän on rauhoittunut. Pyrimme siihen, että luovumme ensimmäisestä yösyötöstä ja että poika saisi maitoa vasta herättyään noin klo 4-5 jälkeen, jolloin tarkoitus on ottaa hänet myös viereemme loppuyöksi. Luonnollisesti tarkoitus on myös luopua "tahdon viereen nukkumaan"-puoliyön heräämisestä. Siirsimme A:n sängyn hieman kauemmaksi omastamme, jotta minun mahdollinen maidontuoksu ei häiritsisisi jatkossa hänen uniaan. Unikoulun ajan minä nukun vierashuoneessa ja mies hoitaa koulua. Olemme myös rennoin mielin ja jos kauhean vaikeaksi menee, niin palaamme sitten vanhaan.
Tänään siis on day two maidotonta. Ensimmäinen unikouluyö meni yllättävän hyvin. A heräsi ensimmäisen kerran 1.45 ja noin puolentoistatunnin ajan mies kävi tassuttelemassa poikaa. Mies kertoi, että reppana oli jo jossain vaiheessa ymmärtänyt humpan juonen ja kun mies oli tullut laskemaan itkevää poikaa alas laidalta jota vasten hän oli noussut seisomaan, oli hän jo itse laskeutunut ja painanut pään tyynyyn. Reppana. Minähän olin jo viiden minuutin jälkeen valmis luovuttamaan ja soimasin itseäni, että miksi tällaiseen lähdettiin. Mutta onneksi kuitenkin pysyin kontrollissa, sillä kun A lopulta puolentoistatunnin jälkeen nukahti, niin hän heräsi seuraavaksi vasta 6.40, jolloin otin hänet viereeni ja imetin. Jatkoimme sitten uniamme vielä ysiin saakka. Loistavaa. Eli so far so good :). Saa nähdä miten ensi yönä.
Tässä samalla on menossa myös nukutusunikoulu, jonka aloitin päivää aikaisemmin. Olen nukuttanut A:n aina syliin, mutta viime aikoina on alkanut tympäisemään, kun vaikka poika olisi kuinka väsynyt, niin yhtäkkiä hän piristyy sylissä ja alkaa räplätä korviksia tms. Pari iltaa sitten vaan yhtäkkiä päätin, että nyt saa riittää. Toteutan nukutusunikoulua siten, että imetyksen jälkeen sanon hyvää yötä ja lasken hänet sänkyyn. Ensimmäisenä iltana hän nousi useita kertoja laitaa vasten ja itki suureen ääneen. Menin aina laittamaan hänet takaisin ja sanoin "shh, nyt nukutaan. Hyvää yötä." ja silittelin niin kauan kunnes poika rauhoittui (mutta ei nukahtanut) ja lähdin pois huoneesta. Tätä toistui noin vajaa puoli tuntia ja yhtäkkiä tadaa, poika olikin unessa. Olin ihan hölmistynyt, että näinkö nopeasti se kävi. Eilen meni noin 5 minuuttia ja tänään 2 minuuttia. Wau. Aika oli kypsä varmaan meille molemmille.
Unikouluista ollaan montaa mieltä. Minäkin olen kuullut jo ystäviltäni, kuinka ei saa huudattaa ja kuinka sosiaalisia perhepedissä kasvaneista tulee jne. Toiset taas ovat sanoneet, että lapsen pitää ehdottomasti nukkua omassa sängyssään jne. Jokainen äiti (perhe) tietää kuitenkin itse, mikä on lapselleen ja itselleen parasta ja tekee ratkaisut sen mukaan. Kaikista tärkeintä mielestäni on, että lapselle annetaan rakkautta ja hänen viesteihinsä vastataan. Tätä en voi korostaa tarpeeksi!! Kaikessa muussa voi vähän luovia (esim. oma sänky/perhepeti, television katselu/katselemattomuus, oma tekemä ruoka/piltit, imetys/korvike jne. jne.). Kaikkea ei tarvitse aina niin tarkkaan analysoida, että traumatisoituuko se tuosta ja tuosta. Silloin, kun äiti (ja isä) voi hyvin, lapsikin voi hyvin (olen tainnut sanoa tämän aikaisemminkin, mutta se ansaitseekin tulla usein toistetuksi, sillä äitien uupumiset ovat kauhean valitettavia ja monesti niissä on taustalla sellainen supersuorittaminen).
Nyt hyvää yötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)