Historia

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Varhaisultra

Tänään sain vihdoin varattua ultran, koska klinikat ovat olleet kiinni. Olisin halunnut sen jo tälle viikolle, mutta kätilö oli sitä mieltä, että vasta ensi viikolla kannattaa tulla, että syke varmasti näkyy (jos on näkyäkseen). Varasin sitten ensi viikolle ajan ja lopuksi lakonisesti totesin, että jos sille nyt sitten enää on tarvetta.

Miksi en voi ajatella, että se edellinen keskenmeno tapahtui vain sattumalta? Voi miksi en voi ajatella niin? Koko ajan vaan mielessäni jäytää ajatus siitä, että keskenmeno johtui minun kyvyttömyydestäni kantaa lasta. Että olen jotenkin virheellinen ja että tämäkin tulee menemään kesken. Aikaisemmin sanoin, että uuden raskauden alkaessa keskenmeno ei enää olisi niin suuri pettymys, sillä nyt osaisin varautua siihen paremmin. Olin väärässä. Vaikka varaudunkin joka solullani siihen ja se on mielessäni 90 prosenttia päivästä, niin jos se tapahtuu, tulee se olemaan vieläkin kauheampaa kuin viimeksi. Silloin ollaan jo faktojenkin mukaan askeleen verran lähempänä toistuvia keskenmenoja (oliko se raja kolme!?) ja kahden peräkkäisen keskenmenon todennäköisyys ilman syytä ei ole kauhean suuri.

Aika matelee niin kovin hitaasti. Käyn töissä, urheilemassa, katson vähän aikaa tv:tä ja sitten nukkumaan. En halua nähdä ystäviäni, sillä yleensä näin kesäisin tapaan heitä terasseilla/ juhlissa ja juomattomuuttani en halua selitellä. On sekin muuten ärsyttävää, että tämän ikäinen nainen ei voi mennä esim. juhliin/terassille ja olla juomatta alkoholia ilman, että heti aletaan uteleen mahdollisesta perheenlisäyksestä. Keksin siis koko ajan tekosyitä miksi täytyy peruuttaa tapaamisia jne.

Voisinkin muuten kysyä ultraavalta lääkäriltä, olisiko hänellä suosituksia jostain hyvästä terapeutista. Voisi olla ihan hyvä, että keskenmenopelosta ja muista juttelisi jonkun ammattilaisen kanssa.

Niin ja oireita ei vieläkään kovin paljoa ole. Rinnat ovat tosi turvonneet ja arat. Vähän mahassa nippailee silloin tällöin ja suoli on tukossa. Joka ilta sisuksiini menee lugeja, joten nuo oireet voivat osittain johtua myös niistä.

Odottavan aika kyllä totisesti on pitkä. Varsinkin tällaiselle kärsimättömälle sielulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti