Historia

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Tulos

Virallinen testipäivä olisi ollut tänään. Minun ei kuitenkaan tarvinnut tehdä testiä, sillä sain tietää tuloksen jo tiistaina, jolloin testiin piirtyi kaksi viivaa. Raskaana. Tein uuden testin vielä torstaina, jolloin viivat olivat tasavahvat.

Olinko räjähtävän onnellinen? En. Tuon tiistain jälkeen olen nukkunut yöni todella huonosti. Mielessäni pyörii liikaa ajatuksia, jotta nukkumisesta tulisi mitään. Ajatukset risteilet keskenmenossa ja onnistumisessa. Pelkään niin kovin, että emme taaskaan saa tätä lasta syliimme. Pelko asuu minussa, eikä se päästä kuin hetkittäin otteestaan.

Tänään heräsin niin, että ne vähäisetkin oireet, joita aikaisemmin oli, loistivat poissaolollaan. Olen vähän väliä hulluna rutistellut ja puristellut rintojani ja kokeillut, olisivatko ne edes vähän aristavat/ kipeät. Eivät ole. Olen ollut ihan varma, että nyt se meni jo kesken. Tiedän kyllä, että oireet voivat vaihdella päivittäinkin, mutta en voi ajatuksilleni mitään. Pelkään niin paljon, että joudun luopumaan tästä.


En tiedä pystynkö tähän. Jos tämä ei kestä, miten ikinä pystyn enää aloittamaan alusta? Miten ikinä siitä selviää?

Rakas Jumala, anna meidän saada tämä pieni syliin asti.

2 kommenttia:

  1. Hei upeaa, että tärppäsi heti kerrasta! Onneksi olkoon! <3 Varmasti on nyt pelokas olo, mutta toivotaan että tällä kertaa kaikki sujuu hyvin loppuun saakka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Isla.
      Yritän mahd. pian varata ultran, jotta näkee, onko siellä mitään elämää. Kaikki klinikat ovat vain lomilla. Plussauksen jälkeen olen nukkunut todella huonosti yöni, minkä takia olen kuin kävelevä kuolema päivisin. Työt alkoivat eilen, mutta eipä minusta juuri iloa siellä ole..





      Poista