Historia

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kyytiläinen..

.. on matkassa mukana.

Lopulta saaliiksi saatiin viisi käyttökelpoista alkiota. Yhdeksästä kypsästä munasolusta seitsemän hedelmöittyi ja viisi jakaantui alkioiksi asti. Niistä kolme oli luokkaa 2 ja kaksi oli luokkaa 3/1. Jälkimmäiset eivät kuulemma selviä välttämättä sulatuksesta. Alkioita viljeltiin kaksi päivää. Ei hajuakaan minkälainen tuo tulos oli. Olen kuitenkin tyytyväinen ja kiitollinen, että siirtoon päästiin ja saatiin pakkaseenkin tavaraa.

En muista, koska olisi jännittänyt niin paljon kuin ennen klinikalle soittoa. Vielä on tuoreessa muistissa se puhelinsoitto, kun soitin alkukierron hormonituloksia ja sain huonoja uutisia. Kysymyksessä oli lauantaipäivä ja lääkäri ei suostunut puhelimessa alkaa erittelemään tuloksia sen kummemmin, kertoi vaan, että esim fsh on liian korkea ikäiselleni. Puhelun jälkeen, kun pääsin googlettelemaan, olin aivan varma, että emme saa ikinä lapsia. Koko viikonloppu meni sumussa. Seuraavaksi tiistaiksi varasin toiselle lapsettomuuslääkärille (olimme vaihtaneet paikkakuntaa) ajan, ja keskustelu hänen kanssaan auttoi paljon. Hän ei pitänyt asiaa kovin merkityksellisenä ja varmuuden vuoksi minulta otettiin amh-arvo (joka kertoo esim. ennenaikaisista vaihdevuosista). Arvo olikin hyvä, joten ennenaikaiset vaihdevuodet eivät ainakaan ole kyseessä. Lääkärimme on kehottanut minua ottamaan uudestaan fsh:n, koska se voi vaihdella ja yksi testi ei kerro välttämättä totuutta. En uskalla uusia testiä. Ainakaan vielä.

Kyseinen puhelinsoitto ja neuvolakäynnillä todettu kkm ovat traumatisoituneet minua niin, että esim. soittoajat, joissa kuulen joitain tuloksia, ovat kovia paikkoja minulle. Pelkään niin kovasti huonoja uutisia, että tunnen oikein fyysistä tuskaa. Nytkin kun olimme sopineet klinikalle soittoajan hedelmöittymisistä klo 9, nukuin koko yön todella huonosti. Heräilin ja olin levoton. Kädet oikein tärisivät, kun näppäilin klinikan numeroa. Puhelinsoiton jälkeen olin todella huojentunut.

Nyt yritän nauttia lomastani ja olla pahasti piinailematta. Pysythän kyytiläinen matkassa mukana. Me niin toivomme sitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti