Unikouluasiaa

Meillä on aloitettu unikoulu. Olen (sanon siksi olen enkä olemme, sillä minä yösyötän ja pääsääntöisesti nukutan vauvan, joten päätös on pitkälti minun) jo muutaman kuukauden asiaa palloitellut ja nyt alkoi tuntua, että olen siihen valmis. Poikakin on jo niin iso, että uskon hänenkin olevan valmis oppimaan nukahtamaan itse sekä olemaan ilman maitoa ainakin aamuyöhön asti. Päivänselvää on, että tuon ikäinen poika ei maitoa tarvitse enää kuin korkeintaan kerran aamuyöllä. A syö vielä todella hyvin päivisin, joten ainakin yön ensimmäinen syöttö on tullut hänelle vain tavaksi.

Aikaisemmin oli se tilanne, että jopa nautin yösyötöistä, sillä ne ovat olleet sellaisia meidän omia, rauhallisia hetkiämme. Nyt kuitenkin viime aikoina poika on entisen kahden yösyötön lisäksi alkanut heräämään kolmannenkin kerran puolen yön maissa, ei syömään, vaan siksi, että tahtoo viereemme nukkumaan. Joskus heräämisiä voi olla ennemänkin kuin kolme. Nämä heräämiset ovat alkaneet pikkuhiljaa rasittaa minua sekä miestä.

Normaalisti A menee nukkumaan 8-9 maissa ja heräämme noin 8-9 maissa aamulla. Minä taas menen noin 11 maissa vasta sänkyyn ja koska yöherätyksiä tulee useita, omat unet tuppaavat jäämään aika vähäiseksi (tai ainakin katkonaisiksi).A:n syntymän jälkeen viisi tuntia on pisin unipätkä, mitä minulla on ollut, ja sitäkin luksusta on ollut vain muutaman kerran. Näin ollen univelkaa vaan kerääntyy ja kerääntyy..

Toisaalta tämä unikouluasia tuntuu haikealta, mutta uskon tämän olevan meille paras ratkaisu. Pienen guuglettelun jälkeen meille sopivimmaksi unikouluksi valikoitui tassuttelu soveltuvin osin. Tarkoitus on rauhoittaa itkevä poika silittelemällä ja poistua heti (ennen nukahtamista), kun hän on rauhoittunut. Mikäli poika ei rauhoitu tassuttelemalla, niin sitten hänet nostetaan syliin ja lasketaan takaisin sänkyyn, kun hän on rauhoittunut. Pyrimme siihen, että luovumme ensimmäisestä yösyötöstä ja että poika saisi maitoa vasta herättyään noin klo 4-5 jälkeen, jolloin tarkoitus on ottaa hänet myös viereemme loppuyöksi. Luonnollisesti tarkoitus on myös luopua "tahdon viereen nukkumaan"-puoliyön heräämisestä. Siirsimme A:n sängyn  hieman kauemmaksi omastamme, jotta minun mahdollinen maidontuoksu ei häiritsisisi jatkossa hänen uniaan. Unikoulun ajan minä nukun vierashuoneessa ja mies hoitaa koulua. Olemme myös rennoin  mielin ja jos kauhean vaikeaksi menee, niin  palaamme sitten vanhaan.

Tänään siis on day two maidotonta. Ensimmäinen unikouluyö meni yllättävän hyvin. A heräsi ensimmäisen kerran 1.45 ja noin puolentoistatunnin ajan mies kävi tassuttelemassa poikaa. Mies kertoi, että reppana oli jo jossain vaiheessa ymmärtänyt humpan juonen ja kun mies oli tullut laskemaan itkevää poikaa alas laidalta jota vasten hän oli noussut seisomaan, oli hän jo itse laskeutunut ja painanut pään tyynyyn. Reppana. Minähän olin jo viiden minuutin jälkeen valmis luovuttamaan ja soimasin itseäni, että miksi tällaiseen lähdettiin. Mutta onneksi kuitenkin pysyin kontrollissa, sillä kun A lopulta puolentoistatunnin jälkeen nukahti, niin hän heräsi seuraavaksi vasta 6.40, jolloin otin hänet viereeni ja imetin. Jatkoimme sitten uniamme vielä ysiin saakka. Loistavaa. Eli so far so good :). Saa nähdä miten ensi yönä.

Tässä samalla on menossa myös nukutusunikoulu, jonka aloitin päivää aikaisemmin. Olen nukuttanut A:n aina syliin, mutta viime aikoina on alkanut tympäisemään, kun vaikka poika olisi kuinka väsynyt, niin yhtäkkiä hän piristyy sylissä ja alkaa räplätä korviksia tms. Pari iltaa sitten vaan yhtäkkiä päätin, että nyt saa riittää. Toteutan nukutusunikoulua siten, että imetyksen jälkeen sanon hyvää yötä ja lasken hänet sänkyyn. Ensimmäisenä iltana hän nousi useita kertoja laitaa vasten ja itki suureen ääneen. Menin aina laittamaan hänet takaisin ja sanoin "shh, nyt nukutaan. Hyvää yötä." ja silittelin niin kauan kunnes poika rauhoittui (mutta ei nukahtanut) ja lähdin pois huoneesta. Tätä toistui noin vajaa puoli tuntia ja yhtäkkiä tadaa, poika olikin unessa. Olin ihan hölmistynyt, että näinkö nopeasti se kävi. Eilen meni noin 5 minuuttia ja tänään 2 minuuttia. Wau. Aika oli kypsä varmaan meille molemmille.

Unikouluista ollaan montaa mieltä. Minäkin olen kuullut jo ystäviltäni, kuinka ei saa huudattaa ja kuinka sosiaalisia perhepedissä kasvaneista tulee jne. Toiset taas ovat sanoneet, että lapsen pitää ehdottomasti nukkua omassa sängyssään jne. Jokainen äiti (perhe) tietää kuitenkin itse, mikä on lapselleen ja itselleen parasta ja tekee ratkaisut sen mukaan. Kaikista tärkeintä mielestäni on, että lapselle annetaan rakkautta ja hänen viesteihinsä vastataan. Tätä en voi korostaa tarpeeksi!! Kaikessa muussa voi vähän luovia (esim. oma sänky/perhepeti, television katselu/katselemattomuus, oma tekemä ruoka/piltit, imetys/korvike jne. jne.). Kaikkea ei tarvitse aina niin tarkkaan analysoida, että traumatisoituuko se tuosta ja tuosta. Silloin, kun  äiti (ja isä) voi hyvin, lapsikin voi hyvin (olen tainnut sanoa tämän aikaisemminkin, mutta se ansaitseekin tulla usein toistetuksi, sillä äitien uupumiset ovat kauhean valitettavia ja monesti niissä on taustalla sellainen supersuorittaminen).

Nyt hyvää yötä.